Kuukkelikoiras on naarasta kookkaampi. Muita ulkoisia eroja ei ole, joten jaottelu sukupuolten välillä joudutaan perustamaan mittauksiin. Kokoero on usein niin pieni, ettei sitä silmämäärin näe. Mittaamallakaan ei läheskään aina jakoa pysty tekemään.
Kuukkelikoiras painaa yleensä 84-95 grammaa, naaras tavallisesti 74-84 grammaa. Koiraan ns. siipimitta on 141-148 millimetriä, naaraan siipi on 136-144 millimetriä.
Tiede ei ole vielä keksinyt, mihin näitä lukemia tarvitaan, mutta sitä odotellessa kannattaa kaikki kuukkelit mitata, sanovat tutkijat.
1173 mitattua kuukkelia
Virheiden vähentämiseksi otin laskelmiin mukaan kuukkelit vasta vuodesta 2009 lähtien. Kolmen vuoden harjoittelu sitä ennen takaa mittausmenetelmien vakiintumisen aina samanlaiseksi.
Punnituksiin olen käyttänyt Pesolan 100 g:n jousivaakaa, mikä on vaihdettu välillä uuteen, ettei jousi löysty. Millimetrimitta on pysynyt samana.
Vuosina 2009-2014 on vastaan tullut tasan sata kuukkelia, joiden sukupuolta en ole pystynyt mittauksilla toteamaan riittävän luotettavasti. Yleensä kyse on ollut alle vuoden ikäisistä linnuista, joilla nähdään suurta ristiriitaa painon ja siipimitan välillä. Toisen vaikean ryhmän muodostavat keskikoiset kuukkelit (esim. paino 84 g ja siipimitta 143 mm), ne jäävät usein luokittelematta. Niinpä tähän tarkasteluun hyväksyin 1073 kuukkelia, 493 koirasta ja 580 naarasta.
Siipimitta
Siipimitalla tarkoitetaan linnun siiven pisimmän käsisulan mittaa "kyynärtaipeesta" sulan kärkeen. Yleensä mitatuksi tulee 3. tai 4. käsisulka. Kuukkelilla kyseinen linja on suora eikä sulka alustaa vasten painettuna anna juuri isompaa lukemaa, joten mitatuksi tulee aina ns. maksimimitta.
Painot on otettu 1 g tarkkuudella.
Kahdesti siipimittaa ei ole voinut mitata. Kesänkitunturin Tahkokurun laavulla 3.4.2011 tavoitin vanhan kuukkelinaaraan, jolla siipien kärjistä puuttui palat. Sen lukurengasta RU3 ei ole tiettävästi sittemmin nähty.
Muonion Tiuraselässä 27.9.2013 nuorella (1kv) kuukkelilla oli samaan tapaan molemmat siivet poikki, noin 3 cm puuttui kärjistä. Lintu pystyi auttavasti lentämään. Toivottavasti tuo ilmeinen naaraskuukkeli ZH9 vielä joskus nähdään uusine siipineen. Mysteeriksi jäi, millaisen tapaturman nämä linnut olivat kohdanneet.
Koiraan koko
Koiraiksi luokittelemani kuukkelit painoivat keskimäärin 88.85 grammaa (n=493). Siipimitta oli 144.48 millimetriä (n=493). Eniten oli 90 g painavia yksilöitä (n=70) ja siipimitta oli yleisimmin 145 mm (n=110). Koiraan painon alarajaksi tekstin alussa ilmoittamani tasan 84 g saavutti 33 yksilöä, mikä riittää rajan vetämiseen juuri tähän. Sen alle jäi vain kuusi 82 grammaa painanutta ja yhdeksän 83 grammaista, silti koiraiksi luokiteltua lintua.
Painavin koiras oli 98 g. Seuraavina 97 grammaisia viisi ja 96 grammaisia vain neljä. Näin ollen painon normaali yläraja asettuu 95 grammaan, joita löytyi 10 yksilöä.
Siipimitaltaan 141 mm ja 148 mm oli kumpiakin 18 koiraskuukkelia muodostaen selvät ala- ja ylärajat. Rajoihin eivät mahtuneet 14 ääripäiden lintua:140 mm (n=7) ja 149 mm (n=7).
Naaraan koko
Naaras painoi keskimäärin 80.19 grammaa (n=580). Siipimitta oli 140.05 millimetriä (n=580). Useimmin paino oli 79 g (n=103) ja toistuvin siipimitta oli 140 mm. (n=145).
Tasan määritellylle alarajalle 74 g ylsi 13 naaraskuukkelia, sen alle 71 grammaisia neljä ja 72 grammaisia kolme.
Painavin naaraaksi arveltu oli 89 g. Melko vähän lintuja löytyi painoluokkiin 88-87-86-85 grammaa, yksilöitä vastaavasti 7-8-13-11. Selvä tavallisen naaraskuukkelin painon yläraja asettui 84 grammaan (n=50).
Siipimitaltaan 136 mm ja 144 mm oli kumpiakin 15 naaraskuukkelia, selvät raja-arvot siinä. Poikkeusyksilöitä edustavat kolme 133 mm:n siipimittaa, neljä 135 mm:n lukemaa sekä ylärajan ohi neljä 145 mm:n siipimittaista naarasta.
Kahvikeitaan kääpiö
Poikkeava luonnonoikku tarvitaan vahvistamaan normaalit raamit. Ylläksen Kahvikeitaalla 18.4.2009 rengastamani kuukkeli (A61) oli silminnähden minikokoa, painoi vain 68 g, vaikka muuten se oli vantterassa kunnossa. Linnun vartalo oli lyhyt, siipimitta sentään oli 135 mm. Kyseessä oli kevään 2008 poikanen. Sen muoto oli niin poikkeava, ettei sukupuolta kannattanut arvuutella. Kääpiötä ei ole sen koommin nähty.
Geenit määräävät kuukkelienkin kokoa. Samoissa ryhmissä tapaa helposti useampia joko tavallista pienempiä tai suurempia sukupuolensa edustajia. Yllämainitut naaraan normikoot alittaneet yksilöt olen mitannut myös Kahvikeitaalla tai sitten Muonion puolella Tiuraselässä. Muualla liian pieniä kuukkeleita ei lennä. Tietääkseni.
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
torstai 12. helmikuuta 2015
Kuukkelien renkaat
Lintujen rengastus on osa Helsingin Yliopiston Eläinmuseon tutkimustoimintaa. Rengastustoimisto huolehtii renkaiden jakelusta rengastajille ja kertyvän tiedon käsittelystä. Lintujen merkintä on alkanut yli 100 vuotta sitten, v.1913. Aktiivisia rengastusluvan haltijoita on nykyään noin 600. Lapin suojelualueilla rengastukseen tarvitaan lisäksi erillinen lupa Metsähallitukselta.
Kuukkelien rengastus Suomessa
Vuoden 2015 alussa koko maassa on rengastettu 6125 kuukkelia. Ensimmäinen kuukkeli on kihlattu vasta niinkin myöhään kuin v.1954. Mittavaa toiminta on nykyään kolmella alueella: Kuusamo, Suupohja ja Ylläs. Samoissa paikoissa on myös historiallisesti eniten merkitty kuukkeleita. Suomen kunnista Kuusamossa on ennätysmäärä rengastuksia (1221).
Kolme rengastajaa on urakoinut yhteensä 55% kaikista Suomen kuukkelirengastuksista:
Aikuisrengastuksia neljänneksi eniten on kertynyt Kuusamon tutkimusperinteiden jatkajalle, Pia Rännäselle : 411 , joista lukurenkailla merkittyjä on 57. Materolla ei ollut vielä värillisiä renkaita käytössään (tutkimusvuosina 1989-2007). Kolmanneksi eniten kuukkeleita lukurenkaisiin on laittanut Suupohjan rengastusten jatkaja Ismo Nousiainen, 111 lintua.
Metallirenkaat
Ylläksen kuukkeleilla on Eläinmuseon alumiininen metallirengas vasemmassa nilkassaan. Sen juokseva numero on niin pienikokoinen, että lukeminen onnistuu vain linnun ollessa kädessä. Numerosarjan alussa on tunnus A, mikä kertoo renkaan koon. Tutkimuksen alussa laitoin 150 kuukkelille B-koon renkaat, ne olivat turhan väljiä, A on sopivampi koko.
Pelkillä metallirenkailla merkityistä paikkalinnuista kertyy niukasti tietoja. Kuolleina kuukkeleita ei juuri löydy (kaksi lintua 1400:sta Ylläksellä). Alumiinirenkaita tapaa lähinnä vain samalla alueella kuin missä merkkaus on tehty. Käytännössä rengastaja joutuisi itse ottamaan kuukkelit kiinni vuosittain samalta paikalta, jos mielii niistä kontrolleja saada. Muuten havainnot jäävät lähes nollaan.
Lukurenkaat
Lukurengastuksen Suomessa aloitti Risto Juvaste lokeilla v. 1993. Renkaissa on kirjain-numeroyhdistelmä aina samalla väripohjalla. Osalle lintulajeja on käytössä värirenkaita, niiden lukeminen vaatii värien järjestyksen tarkkaa kirjaamista, usein molemmista jaloista. Kotkille ja muuttohaukoille laitetaan luku- ja värirenkaiden yhdistelmää, jossa kirjain-numerotunnus on yksilöllinen ja renkaan väri kertoo rengastusvuoden.
Risto Juvaste valmistaa itse Suomen (ja maailmalle myös) muoviset lukurenkaat. Niiden laatu on huippuluokkaa: yhtään renkaan irtoamista en ole tavannut ja numeroiden luettavuus ei ole yhdeksän vuoden seurannassa muuttunut.
Lukurengastuksen ansiosta kuukkelien kontrollit ovat nopeasti kymmenkertaistuneet noussen tuhansiin tapaamisiin. Rengas on helppo kiikaroida tai valokuvata 5-10 metrin etäisyydeltä. Kesyltä yksilöltä tunnukset näkyvät parin metrin päästä ilman optiikkaa.
Ylläksellä keltainen rengas on pääsääntöisesti linnun oikeassa nilkassa.
P-sarja
Kuukkelien lukurengastus Suomessa alkoi v.2006 Ylläksellä. Ensimmäiset renkaat Risto Juvaste kaiversi P-tunnuksella (P niin kuin Pekka). Rengas P01 on laitettu Äkäslompolon Niliojalla, P99 omalla mökilläni Ylläsjärvellä.
Riston tekemä värivalinta on loistava: parempaa ei voi helppolukuisuuden kannalta olla kuin musta tunnus keltaisella pohjalla!
Viime vuodesta lähtien käytössä on ollut koodeja, joissa kahden kirjaimen välistä löytyy yksi numero, esim. A2N.
Aivan ensimmäisille kuukkeleilleni ei vielä ollut lukurenkaita, mutta olen lisännyt sen niille uuden tapaamisen myötä. Kyse on tällaisesta linnusta, jos lukurengas onkin vasemmassa jalassa.
Jo varhain Suupohjan kuukkelitutkimuksessa B.-G. Lillandt on käyttänyt itse hankkimiaan väriliuskarenkaita kuukkelien tunnistusta helpottamaan. Ongelmana niissä on ollut värien irtoaminen, mikä osittaisenakin johtaa tulkinnan vaikeuteen. Näiden värirenkaiden tietoja ei ole Eläinmuseon Rengastustoimiston käytössä, mikä haittaa nykyisin kontrollien saamista. Tosin noista linnuista viimeiset ovat pian tulossa elinkaarensa päähän.
Lukurenkaiden kiinnitys
Pieni rullalle kierretty muovirengas halkeaa, jos sitä yrittää sellaisenaan avata. Renkaan saa kuumalla vedellä joustavaksi parin sekunnin ajaksi, jolloin sen ehtii sujauttaa linnun jalkaan. Rulla painetaan kiinni ja sauma liimataan erikoisliimalla. Kovalla pakkasella liima ei toimi kunnolla, silloin kannattaa rengastusta välttää. Tosin olen kontrolloinut muutamia renkaita, joissa limittäiset muovipinnat saumassa ovat olleet liikkuvia (ilman liimautumista siis), mutta renkaat eivät silti ole auenneet.
Renkaan tunnukset luetaan aina alhaalta ylöspäin, linnun varpaiden puolen kirjain ensin. Sitten näkyy kaksi numeroa tai uusimmissa renkaissa numero ja kirjain. Pari kertaa olen tohkeissani pujottanut renkaan väärinpäin, mutta ongelmaa tulkintaan onneksi juuri niissä tunnuksissa ei syntynyt.
Nyt jaossa olevia tunnuksia toivottavasti joku lukee vielä vuonna 2030. Renkaiden kestävyyttä ei tarvitse epäillä, kunhan joku kuukkeleista jaksaa sinne asti sinnitellä. Ja ihmiset vielä silloin ulkoilla.
Kuukkelien rengastus Suomessa
Vuoden 2015 alussa koko maassa on rengastettu 6125 kuukkelia. Ensimmäinen kuukkeli on kihlattu vasta niinkin myöhään kuin v.1954. Mittavaa toiminta on nykyään kolmella alueella: Kuusamo, Suupohja ja Ylläs. Samoissa paikoissa on myös historiallisesti eniten merkitty kuukkeleita. Suomen kunnista Kuusamossa on ennätysmäärä rengastuksia (1221).
Kolme rengastajaa on urakoinut yhteensä 55% kaikista Suomen kuukkelirengastuksista:
- Pekka Peltoniemi 1417 (Ylläs)
- Bo-Göran Lillandt 1300 (Suupohja, Kuusamo)
- Jukka Matero 680 (Kuusamo, Liperi)
Aikuisrengastuksia neljänneksi eniten on kertynyt Kuusamon tutkimusperinteiden jatkajalle, Pia Rännäselle : 411 , joista lukurenkailla merkittyjä on 57. Materolla ei ollut vielä värillisiä renkaita käytössään (tutkimusvuosina 1989-2007). Kolmanneksi eniten kuukkeleita lukurenkaisiin on laittanut Suupohjan rengastusten jatkaja Ismo Nousiainen, 111 lintua.
Metallirenkaat
Ylläksen kuukkeleilla on Eläinmuseon alumiininen metallirengas vasemmassa nilkassaan. Sen juokseva numero on niin pienikokoinen, että lukeminen onnistuu vain linnun ollessa kädessä. Numerosarjan alussa on tunnus A, mikä kertoo renkaan koon. Tutkimuksen alussa laitoin 150 kuukkelille B-koon renkaat, ne olivat turhan väljiä, A on sopivampi koko.
Pelkillä metallirenkailla merkityistä paikkalinnuista kertyy niukasti tietoja. Kuolleina kuukkeleita ei juuri löydy (kaksi lintua 1400:sta Ylläksellä). Alumiinirenkaita tapaa lähinnä vain samalla alueella kuin missä merkkaus on tehty. Käytännössä rengastaja joutuisi itse ottamaan kuukkelit kiinni vuosittain samalta paikalta, jos mielii niistä kontrolleja saada. Muuten havainnot jäävät lähes nollaan.
Lukurenkaat
Lukurengastuksen Suomessa aloitti Risto Juvaste lokeilla v. 1993. Renkaissa on kirjain-numeroyhdistelmä aina samalla väripohjalla. Osalle lintulajeja on käytössä värirenkaita, niiden lukeminen vaatii värien järjestyksen tarkkaa kirjaamista, usein molemmista jaloista. Kotkille ja muuttohaukoille laitetaan luku- ja värirenkaiden yhdistelmää, jossa kirjain-numerotunnus on yksilöllinen ja renkaan väri kertoo rengastusvuoden.
Risto Juvaste valmistaa itse Suomen (ja maailmalle myös) muoviset lukurenkaat. Niiden laatu on huippuluokkaa: yhtään renkaan irtoamista en ole tavannut ja numeroiden luettavuus ei ole yhdeksän vuoden seurannassa muuttunut.
Lukurengastuksen ansiosta kuukkelien kontrollit ovat nopeasti kymmenkertaistuneet noussen tuhansiin tapaamisiin. Rengas on helppo kiikaroida tai valokuvata 5-10 metrin etäisyydeltä. Kesyltä yksilöltä tunnukset näkyvät parin metrin päästä ilman optiikkaa.
Ylläksellä keltainen rengas on pääsääntöisesti linnun oikeassa nilkassa.
P-sarja
Kuukkelien lukurengastus Suomessa alkoi v.2006 Ylläksellä. Ensimmäiset renkaat Risto Juvaste kaiversi P-tunnuksella (P niin kuin Pekka). Rengas P01 on laitettu Äkäslompolon Niliojalla, P99 omalla mökilläni Ylläsjärvellä.
Riston tekemä värivalinta on loistava: parempaa ei voi helppolukuisuuden kannalta olla kuin musta tunnus keltaisella pohjalla!
Viime vuodesta lähtien käytössä on ollut koodeja, joissa kahden kirjaimen välistä löytyy yksi numero, esim. A2N.
 |
| Juvasteen renkaita lähdössä jakeluun syksyä 2014 varten |
Jo varhain Suupohjan kuukkelitutkimuksessa B.-G. Lillandt on käyttänyt itse hankkimiaan väriliuskarenkaita kuukkelien tunnistusta helpottamaan. Ongelmana niissä on ollut värien irtoaminen, mikä osittaisenakin johtaa tulkinnan vaikeuteen. Näiden värirenkaiden tietoja ei ole Eläinmuseon Rengastustoimiston käytössä, mikä haittaa nykyisin kontrollien saamista. Tosin noista linnuista viimeiset ovat pian tulossa elinkaarensa päähän.
Lukurenkaiden kiinnitys
Pieni rullalle kierretty muovirengas halkeaa, jos sitä yrittää sellaisenaan avata. Renkaan saa kuumalla vedellä joustavaksi parin sekunnin ajaksi, jolloin sen ehtii sujauttaa linnun jalkaan. Rulla painetaan kiinni ja sauma liimataan erikoisliimalla. Kovalla pakkasella liima ei toimi kunnolla, silloin kannattaa rengastusta välttää. Tosin olen kontrolloinut muutamia renkaita, joissa limittäiset muovipinnat saumassa ovat olleet liikkuvia (ilman liimautumista siis), mutta renkaat eivät silti ole auenneet.
Renkaan tunnukset luetaan aina alhaalta ylöspäin, linnun varpaiden puolen kirjain ensin. Sitten näkyy kaksi numeroa tai uusimmissa renkaissa numero ja kirjain. Pari kertaa olen tohkeissani pujottanut renkaan väärinpäin, mutta ongelmaa tulkintaan onneksi juuri niissä tunnuksissa ei syntynyt.
Nyt jaossa olevia tunnuksia toivottavasti joku lukee vielä vuonna 2030. Renkaiden kestävyyttä ei tarvitse epäillä, kunhan joku kuukkeleista jaksaa sinne asti sinnitellä. Ja ihmiset vielä silloin ulkoilla.
torstai 5. helmikuuta 2015
Kuukkeliryhmien kokoonpano
Tätä aihetta tarkastellessa pitää nostaa esiin mainio tieteellinen tutkimus vuodelta 2003, toistaiseksi ainoa riittävällä kuukkelimäärällä tehty analyysi ryhmien koosta vertailujani varten. Kyseessä on Bo-Göran Lillandtin Suupohjan kuukkelitutkimuksiin perustuva julkaisu Lundin yliopistosta:
FAMILY STRUCTURE IN THE SIBERIAN JAY AS REVEALED BY MICROSATELLITE ANALYSES (B-G. Lillandt, S. Bensch, T. von Schantz).
Vaikuttavat tulokset Lillandtin tutkimuksessa syntyivät järjestelmällisellä dna-näytteiden keruulla vuosina 1974-2000 Suupohjassa. Ylläksen kuukkeleista ehdin kerätä näytteet vertailevaan tutkimukseen 105:stä linnusta, mutta sitten tutkimusrahat loppuivat ja projekti lopahti siihen. Nuo näytteet toki saatiin analysoitua.
Adoptio-ilmiö
Virkistetäänpä kaikkien muistia Lillandtin tutkimuksen keskeisimmistä tuloksista: Tutkittuja perhekuntia, joissa oli mukana emojen lisäksi muita yksilöitä, oli kaikkiaan 301. Kukin ryhmä laskettiin mukaan vain kerran vuodessa. Ydinperheitä näistä oli 74%, tarkoittaen sitä, että poikaset olivat vanhempiensa jälkeläisiä. Peräti 26% ryhmistä sisälsi poikasia, jotka eivät olleet jälkeläisiä. Näistä 70% ei edes ollut sukua kummallekaan vanhoista linnuista. Adoptoiduista 82 poikasesta 91% sijoittui pariskunnille, joilla ei ollut kyseisenä vuonna lainkaan muita poikasia.
Pääsin seuraamaan mökilläni kesällä 2014 adoptio-prosessia läheltä. Juhannuksena UJ1 ja UJ7 toivat kolme poikasta katsastamaan ruokintapaikkaa. Yhtä niistä emot ajoivat toistuvasti pois, sitä ei päästetty syömään. Sinnikkäästi poikanen (A7C) roikkui päivästä toiseen mukana. Heinäkuun alussa paikalla kävi vanha pariskunta (RV4 ja XH1), jolla ei ollut jälkikasvua. A7C kävi syömässä ensin yksin, kunnes se kohtasi tämän pariskunnan. Se hyväksyttiin mukaan ja on ryhmässä edelleen helmikuussa 2015.
Ryhmän koko
Ylläksen kuukkelitutkimuksessa laskin 850 kuukkeliryhmän koot vuosilta 2006-2015. Mukana ovat myös 1 tai 2 yksilön dokumentoinnit. Kukin ryhmä on tässäkin laskettu vain kerran vuodessa Lillandtin tapaan. Suupohjan tutkimuksessa analysoituja ryhmiä oli kaikkiaan 563.
Tulos: Lapissa kuukkeliryhmässä on yksi lintu enemmän kuin Suupohjassa. Vrt. taulukko.
RYHMÄN KOKO YHT. RYHMIÄ
YKSILÖITÄ 1 2 3 4 5 6
SUUPOHJA 24 238 206 91 4 - 563
YLLÄS 4 202 307 240 68 29 850
Ylläksellä yleisin ryhmäkoko oli kolme kuukkelia (36%), toiseksi eniten tapasin neljän yksilön seurueita (28%). Suupohjassa vastaavat luvut olivat : useimmiten kaksi kuukkelia (42%), toiseksi eniten ryhmissä oli kolme lintua (36%).
Ero kuvastanee kuukkelikannan elinvoimaisuutta Ylläksen hyväksi.
Omassa aineistossani mahdollinen virhe on liian pienen ryhmäkoon suuntaan: useimmiten en pystynyt erittelemään ryhmiä tai erittely puuttui muistiinpanoista silloin, kun paikalla oli ollut samanaikaisesti 7-15 kuukkelia. Näiden laskuista pois jätettyjen mukana kulki todennäköisemmin isoja kuin pieniä ryhmiä.
Yksi kuukkeli
Kuukkelit elävät ryhmissä. Yksin ei voi perustaa ryhmää. Yksittäisiä kuukkeleita ei siis ole. Tämä kehäpäätelmä sattuu pitämään melko hyvin yhtä myös todellisuuden kanssa. Tiheän kannan alueella kuukkeli löytää seuransa helposti.
Usein näkee yksinäisen linnun ylittämässä tietä tai polkua. Kyseessä on tavallisesti muista mielellään vähän erillään liikkuva koiras, muu seurue löytyy viimeistään 500 m:n päästä, jos ehdit ja jaksat juosta metsässä etenevän linnun perässä.
Ruokintapaikoilla liikkuu toisinaan yksinäisiä saman vuoden poikasia. Ne ovat jättäytyneet tai jätetty paikalle muiden jatkettua matkaa. Seuraavan kerran ryhmän palatessa syömään nuori liittyy taas mukaan, se voi tapahtua tunnin kuluttua tai vasta seuraavana päivänä.
Hetkellisesti yksittäisiä kuukkeleita täytyy olla muulloinkin, vaikka harvoin niitä näkee. Esim. puolison kuoltua lintu joutuu etsimään uutta paria ja usein elinaluettakin. Keväällä parittomat nuoret linnut ovat samalla asialla. Hylätyt poikaset ennen adoptiota ovat vaihtelevan ajan yksin.
Kaksi kuukkelia
Kuukkeliparin koostumus on tavallisimmin vanha koiras ja naaras. Esim. Lillandtin aineistossa näin oli 200 tapausta 238:sta. Kahden kuukkelin ryhmiä Ylläksen tutkimuksessa oli 202, noin joka neljäs (24%), kun Suupohjassa niitä oli lähes puolet tutkituista (42%).
Aina ei ole kyse vanhasta heteroparista. Muutamissa pariskunnissa lintujen yhtenevä koko viittaa samaan sukupuoleen, mikä Suupohjan aineistossa on kuudessa tapauksessa dna:lla varmistettu.
Vähän yleisemmin jälkeläisten puuttuminen ryhmästä johtuu toisen emolinnun nuoruudesta. Toinen lintu on tällöin alle vuoden ikäinen. Ylläksellä osa tutkimuksesta ajoittuu kevättalveen, jolloin on jo muodostunut nuorten lintujen pareja. Myöhään keväällä tavattu vanha pari on jo ehtinyt karistaa jälkikasvunsa pois kintereiltä valmistautuessaan uuteen pesintään. Liikkeellä voi olla myös yksi emolintu poikasensa kanssa, silloin toinen vanhempi lienee kuollut. Useimmiten syy jälkikasvun puuttumiseen jää kuitenkin epäselväksi.
Kolme kuukkelia
Kolme on Lapin kuukkelien yleisin ryhmäkoko, Suupohjassa toiseksi yleisin, molemmissa 36%:n osuudella kaikista seurueista. Kokoonpanona on vanha koiras+naaras yhden poikasen kera, oma tai adoptoitu. Noin joka kymmenes kolmen ryhmä on muodostunut toisin: Kaikki linnut ovat vanhoja, useimmiten mukana on 2-3kv ikäinen oma jälkeläinen tai adoptoitu. Taas voi vanha lintu olla kuollut, jolloin yksi emo kuljettaa mukanaan kahta poikasta.
Neljä kuukkelia
Ylläksellä tapaa todennäköisemmin kuukkeli-kvartetin kuin kaksi lintua, 28% vs. 24% kaikista ryhmistä. Suupohjassa neljää kuukkelia on tavattu harvemmin, vain 16% seurueista.
Yleinen kokoonpano on jälleen vanha pari, nyt kaksine poikasineen (omia, adoptoituja tai molempia). Parilla voi olla mukana kaksi poikasta eri vuosilta, jolloin vanhoja lintuja on kolme. Yhtä usein kaikki linnut ovat vanhoja, mukana on jälkeläisiä edellisiltä vuosilta. Keväisillä ruokinnoilla näkee hetken, miten kolmen ryhmään tulee neljäs hyväksytty jäsen, nuori lintu on pariutunut.
Viisi kuukkelia
Kuukkeliparilla ei ole kolmea poikasta mukanaan. Johtopäätös on syntynyt näiden kahden tutkimuksen aineistosta, jossa tarkasteltuja kuukkeliryhmiä on yhteensä 1413, niistä viiden ryhmiä on 72. Suupohjassa tosin viiden ryhmä on harvinaisuus, vain neljä tapaamiskertaa. Ylläksen tutkimuksessa viiden linnun seurueita on 68.
Pesänsä jättänyt kuukkelipoikue supistuu enintään kahteen poikaseen kesä-heinäkuun aikana. Yli jääneet adoptoidaan muille pareille, kuten edellä on kerrottu.
Olen toki rengastanut viiden kuukkelin ryhmästä kolme saman vuoden poikasta puolenkymmentä kertaa, mutta aina yksi poikasista on ollut "hylkiö". Sitä ajetaan pois ruokintapaikalta, se livahtaa salaa syömään ja rengastettavaksi vasta, kun muut ovat poistumassa.
Viiden ryhmässä on yleisimmin vain yksi nuori lintu ja neljä vanhaa. Toiseksi yleisimmin vanhoja on kolme ja nuoria kaksi. Vanhat linnut ovat sukulaisia alenevassa polvessa.
Kuusi kuukkelia
Lapissa voi tavata sopuisan kuuden kuukkelin ryhmän eikä se edes ole aivan harvinaista, omassa aineistossani on 29 tapaamiskertaa. Yleisin kokoonpano on neljä vanhaa lintua, kaksi nuorta. Linnut ovat jälleen lähisukulaisia. Kolmea poikasta ei näihinkään ryhmiin ole sattunut.
Kuukkelikertymät
Lapissa keväisellä ruokintapaikalla voi päivän aikana lukea jopa 15-20 kuukkelin renkaat. Ne kerääntyvät eri ilmansuunnista reviireiltään, kaukaisimmat jopa 3 km päästä. Silloin voi nähdä vaikkapa 10 kuukkelia ylittämässä peräkkäin tietä tai muuta aukeaa. Ne eivät ole ryhmä, niillä on vain muuten sama kulkusuunta, päämääränä usein juuri ruokintapaikka tai haaska. Ryhmät erottuvat sitten, kun taistelu ruuasta alkaa, kilpailijat yritetään ajaa pois.
Usein 7-15 linnun ollessa yht'aikaa koolla, ryhmiä ei voi määritellä tarkasti. Toisinaan seurueet saapuvat tai poistuvat paikalta eri aikaan, jolloin erittely onnistuu. Tavallisimmin seitsemän kuukkelia muodostuu kahdesta ryhmästä, joiden koot ovat kolme ja neljä.
Suupohjassa B.-G.Lillandt ei ole koskaan tavannut kuukkelien kerääntymistä (tiedonanto s-postilla v.2008).
FAMILY STRUCTURE IN THE SIBERIAN JAY AS REVEALED BY MICROSATELLITE ANALYSES (B-G. Lillandt, S. Bensch, T. von Schantz).
Vaikuttavat tulokset Lillandtin tutkimuksessa syntyivät järjestelmällisellä dna-näytteiden keruulla vuosina 1974-2000 Suupohjassa. Ylläksen kuukkeleista ehdin kerätä näytteet vertailevaan tutkimukseen 105:stä linnusta, mutta sitten tutkimusrahat loppuivat ja projekti lopahti siihen. Nuo näytteet toki saatiin analysoitua.
Adoptio-ilmiö
Virkistetäänpä kaikkien muistia Lillandtin tutkimuksen keskeisimmistä tuloksista: Tutkittuja perhekuntia, joissa oli mukana emojen lisäksi muita yksilöitä, oli kaikkiaan 301. Kukin ryhmä laskettiin mukaan vain kerran vuodessa. Ydinperheitä näistä oli 74%, tarkoittaen sitä, että poikaset olivat vanhempiensa jälkeläisiä. Peräti 26% ryhmistä sisälsi poikasia, jotka eivät olleet jälkeläisiä. Näistä 70% ei edes ollut sukua kummallekaan vanhoista linnuista. Adoptoiduista 82 poikasesta 91% sijoittui pariskunnille, joilla ei ollut kyseisenä vuonna lainkaan muita poikasia.
Pääsin seuraamaan mökilläni kesällä 2014 adoptio-prosessia läheltä. Juhannuksena UJ1 ja UJ7 toivat kolme poikasta katsastamaan ruokintapaikkaa. Yhtä niistä emot ajoivat toistuvasti pois, sitä ei päästetty syömään. Sinnikkäästi poikanen (A7C) roikkui päivästä toiseen mukana. Heinäkuun alussa paikalla kävi vanha pariskunta (RV4 ja XH1), jolla ei ollut jälkikasvua. A7C kävi syömässä ensin yksin, kunnes se kohtasi tämän pariskunnan. Se hyväksyttiin mukaan ja on ryhmässä edelleen helmikuussa 2015.
Ryhmän koko
Ylläksen kuukkelitutkimuksessa laskin 850 kuukkeliryhmän koot vuosilta 2006-2015. Mukana ovat myös 1 tai 2 yksilön dokumentoinnit. Kukin ryhmä on tässäkin laskettu vain kerran vuodessa Lillandtin tapaan. Suupohjan tutkimuksessa analysoituja ryhmiä oli kaikkiaan 563.
Tulos: Lapissa kuukkeliryhmässä on yksi lintu enemmän kuin Suupohjassa. Vrt. taulukko.
RYHMÄN KOKO YHT. RYHMIÄ
YKSILÖITÄ 1 2 3 4 5 6
SUUPOHJA 24 238 206 91 4 - 563
YLLÄS 4 202 307 240 68 29 850
Ylläksellä yleisin ryhmäkoko oli kolme kuukkelia (36%), toiseksi eniten tapasin neljän yksilön seurueita (28%). Suupohjassa vastaavat luvut olivat : useimmiten kaksi kuukkelia (42%), toiseksi eniten ryhmissä oli kolme lintua (36%).
Ero kuvastanee kuukkelikannan elinvoimaisuutta Ylläksen hyväksi.
Omassa aineistossani mahdollinen virhe on liian pienen ryhmäkoon suuntaan: useimmiten en pystynyt erittelemään ryhmiä tai erittely puuttui muistiinpanoista silloin, kun paikalla oli ollut samanaikaisesti 7-15 kuukkelia. Näiden laskuista pois jätettyjen mukana kulki todennäköisemmin isoja kuin pieniä ryhmiä.
Yksi kuukkeli
Kuukkelit elävät ryhmissä. Yksin ei voi perustaa ryhmää. Yksittäisiä kuukkeleita ei siis ole. Tämä kehäpäätelmä sattuu pitämään melko hyvin yhtä myös todellisuuden kanssa. Tiheän kannan alueella kuukkeli löytää seuransa helposti.
Usein näkee yksinäisen linnun ylittämässä tietä tai polkua. Kyseessä on tavallisesti muista mielellään vähän erillään liikkuva koiras, muu seurue löytyy viimeistään 500 m:n päästä, jos ehdit ja jaksat juosta metsässä etenevän linnun perässä.
Ruokintapaikoilla liikkuu toisinaan yksinäisiä saman vuoden poikasia. Ne ovat jättäytyneet tai jätetty paikalle muiden jatkettua matkaa. Seuraavan kerran ryhmän palatessa syömään nuori liittyy taas mukaan, se voi tapahtua tunnin kuluttua tai vasta seuraavana päivänä.
Hetkellisesti yksittäisiä kuukkeleita täytyy olla muulloinkin, vaikka harvoin niitä näkee. Esim. puolison kuoltua lintu joutuu etsimään uutta paria ja usein elinaluettakin. Keväällä parittomat nuoret linnut ovat samalla asialla. Hylätyt poikaset ennen adoptiota ovat vaihtelevan ajan yksin.
Kaksi kuukkelia
Kuukkeliparin koostumus on tavallisimmin vanha koiras ja naaras. Esim. Lillandtin aineistossa näin oli 200 tapausta 238:sta. Kahden kuukkelin ryhmiä Ylläksen tutkimuksessa oli 202, noin joka neljäs (24%), kun Suupohjassa niitä oli lähes puolet tutkituista (42%).
Aina ei ole kyse vanhasta heteroparista. Muutamissa pariskunnissa lintujen yhtenevä koko viittaa samaan sukupuoleen, mikä Suupohjan aineistossa on kuudessa tapauksessa dna:lla varmistettu.
Vähän yleisemmin jälkeläisten puuttuminen ryhmästä johtuu toisen emolinnun nuoruudesta. Toinen lintu on tällöin alle vuoden ikäinen. Ylläksellä osa tutkimuksesta ajoittuu kevättalveen, jolloin on jo muodostunut nuorten lintujen pareja. Myöhään keväällä tavattu vanha pari on jo ehtinyt karistaa jälkikasvunsa pois kintereiltä valmistautuessaan uuteen pesintään. Liikkeellä voi olla myös yksi emolintu poikasensa kanssa, silloin toinen vanhempi lienee kuollut. Useimmiten syy jälkikasvun puuttumiseen jää kuitenkin epäselväksi.
Kolme kuukkelia
Kolme on Lapin kuukkelien yleisin ryhmäkoko, Suupohjassa toiseksi yleisin, molemmissa 36%:n osuudella kaikista seurueista. Kokoonpanona on vanha koiras+naaras yhden poikasen kera, oma tai adoptoitu. Noin joka kymmenes kolmen ryhmä on muodostunut toisin: Kaikki linnut ovat vanhoja, useimmiten mukana on 2-3kv ikäinen oma jälkeläinen tai adoptoitu. Taas voi vanha lintu olla kuollut, jolloin yksi emo kuljettaa mukanaan kahta poikasta.
Neljä kuukkelia
Ylläksellä tapaa todennäköisemmin kuukkeli-kvartetin kuin kaksi lintua, 28% vs. 24% kaikista ryhmistä. Suupohjassa neljää kuukkelia on tavattu harvemmin, vain 16% seurueista.
Yleinen kokoonpano on jälleen vanha pari, nyt kaksine poikasineen (omia, adoptoituja tai molempia). Parilla voi olla mukana kaksi poikasta eri vuosilta, jolloin vanhoja lintuja on kolme. Yhtä usein kaikki linnut ovat vanhoja, mukana on jälkeläisiä edellisiltä vuosilta. Keväisillä ruokinnoilla näkee hetken, miten kolmen ryhmään tulee neljäs hyväksytty jäsen, nuori lintu on pariutunut.
Viisi kuukkelia
Kuukkeliparilla ei ole kolmea poikasta mukanaan. Johtopäätös on syntynyt näiden kahden tutkimuksen aineistosta, jossa tarkasteltuja kuukkeliryhmiä on yhteensä 1413, niistä viiden ryhmiä on 72. Suupohjassa tosin viiden ryhmä on harvinaisuus, vain neljä tapaamiskertaa. Ylläksen tutkimuksessa viiden linnun seurueita on 68.
Pesänsä jättänyt kuukkelipoikue supistuu enintään kahteen poikaseen kesä-heinäkuun aikana. Yli jääneet adoptoidaan muille pareille, kuten edellä on kerrottu.
Olen toki rengastanut viiden kuukkelin ryhmästä kolme saman vuoden poikasta puolenkymmentä kertaa, mutta aina yksi poikasista on ollut "hylkiö". Sitä ajetaan pois ruokintapaikalta, se livahtaa salaa syömään ja rengastettavaksi vasta, kun muut ovat poistumassa.
Viiden ryhmässä on yleisimmin vain yksi nuori lintu ja neljä vanhaa. Toiseksi yleisimmin vanhoja on kolme ja nuoria kaksi. Vanhat linnut ovat sukulaisia alenevassa polvessa.
Kuusi kuukkelia
Lapissa voi tavata sopuisan kuuden kuukkelin ryhmän eikä se edes ole aivan harvinaista, omassa aineistossani on 29 tapaamiskertaa. Yleisin kokoonpano on neljä vanhaa lintua, kaksi nuorta. Linnut ovat jälleen lähisukulaisia. Kolmea poikasta ei näihinkään ryhmiin ole sattunut.
Kuukkelikertymät
Lapissa keväisellä ruokintapaikalla voi päivän aikana lukea jopa 15-20 kuukkelin renkaat. Ne kerääntyvät eri ilmansuunnista reviireiltään, kaukaisimmat jopa 3 km päästä. Silloin voi nähdä vaikkapa 10 kuukkelia ylittämässä peräkkäin tietä tai muuta aukeaa. Ne eivät ole ryhmä, niillä on vain muuten sama kulkusuunta, päämääränä usein juuri ruokintapaikka tai haaska. Ryhmät erottuvat sitten, kun taistelu ruuasta alkaa, kilpailijat yritetään ajaa pois.
Usein 7-15 linnun ollessa yht'aikaa koolla, ryhmiä ei voi määritellä tarkasti. Toisinaan seurueet saapuvat tai poistuvat paikalta eri aikaan, jolloin erittely onnistuu. Tavallisimmin seitsemän kuukkelia muodostuu kahdesta ryhmästä, joiden koot ovat kolme ja neljä.
Suupohjassa B.-G.Lillandt ei ole koskaan tavannut kuukkelien kerääntymistä (tiedonanto s-postilla v.2008).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)