lauantai 28. lokakuuta 2017

Vanhat kuukkelit syksyllä 2017

Top 10 listaan vanhimmista seurannassa olevista kuukkeleista pääsi nyt enimmäkseen eri lintuja kuin vuosi sitten.  Todennäköisesti osa pois pudonneista on vielä hengissä. Tarkkailu ei painotu joka syksy samoille reviireille yhtä intensiivisesti, mikä johtaa erilaiseen tulokseen. Mukaan kympin joukkoon mahtuu vain vuosina 2006-2008 rengastettuja kuukkeleita.
Lukurenkaiden ansiosta linnut on helppo kontrolloida ilman kiinniottoa. Kaikkiaan uusia tapaamisia kuukkeleistani on kertynyt yli 5200,  päättyvä tutkimusvuosi on 12.
Uusia kauas kulkeneita  yksilöitä ei tänäkään vuonna löytynyt, pisin siirtymä jäi nyt 6 kilometriin.

1.  B-132304 (V07) on +12kv koiraslintu Kesängin Keitaalla. Se on merkitty alunperin samalla paikalla vanhana lintuna 14.9.2006. Viimeisin havainto siitä on 26.10.2017. Aikaa kului rengastuksesta 11 vuotta, 1 kuukausi ja 12 päivää.



Koiraskuukkeli V07  Kolarissa Kesängin Keitaalla ensilumen tultua 26.10.2017.


2.  B-133034 (P73).  Kolari Äkäslompolo Kesängin Keidas. Edellisen pari, 12kv naaras. Syntynyt vuonna 2006.  Rengastettu  24.3.2007, nähty 26.10.2017. Aikaa kertyi 10 vuotta, 7 kuukautta ja 2 päivää.



Naaras P73 Kesängin Keitaalla 26.10.2017.  Korkea ikä kuukkeleilla näyttää liittyvän makkaradieettiin.



3.  B-133047 (P98) on +12kv koiras Kittilän Pyhäjärvellä, Pyhäkodan laavulla.  Se on rengastettu paikalla 15.4.2007 ja tavattu vielä 12.10.2017.  Aika 10 vuotta, 5 kuukautta ja 27 päivää.

4.  A-692157 (V05) on 11kv koiras Kesängin Keitaalla. Se on rengastettu 2 km päässä Ylläksen Varkaankurussa 10.9.2007. Viimeisin kontrolli on 13.10.2017. Aika 10 vuotta, 1 kuukausi ja 3 päivää. 

5. A-483226 (H51) on 11kv koiras Kittilän Lainiojokivarressa. Rengastus 1 km päässä 17.9.2007 ja luettu viimeksi 1.10.2017. Aika 10 vuotta ja 14 päivää. 

6.  A-666289 (Z66) on 11kv naaras Ylläksen Tunturipalossa. Alunperin se on rengastettu lähistöllä 31.8.2007, lukurengas on lisätty Kahvikeitaalla 2 km päässä.  Aika 9 vuotta, 11 kuukautta ja 27 päivää. 

7.  A-699411 (V75) on 11kv naaras. Se on rengastettu Ylläksen Tunturijärvellä 15.3.2008 eikä lintua ole tavattu uudestaan ennen tätä syksyä. Löysin sen Tunturijärven ja Velhonkodan välisen polun varrelta 7.10.2017. Aika 9 vuotta 6 kuukautta ja 23 päivää. 

8.  A-699474 (Z91) on +10kv koiras Äkäslompolossa Tunturintien varrella lähellä Röhkömukkaa.  Merkitty 27.9.2008, kontrolli 27.10.2017, aika 9 vuotta ja 1 kuukausi.

9.  A-699475 (Z92). Edellisen pari, 10 kv naaras. Rengastettu ja tavattu kuten kumppaninsa. Samoin siis 9 vuotta ja 1 kuukausi seurattuna. Viimeiset kolme vuotta pari on aina liikkunut vain kahdestaan.

10.  A-699467 (Z85) on +10kv naaras Muonion Hangaskurussa. Sitä ei ole koskaan tavattu laavulla, vaan sen reviiri on Hangaskurunjänkän eteläpuolella, tosin vain 500 m päässä nuotiopaikasta. Kuukkeli ei mielellään ylitä avosoita.  Renkaansa lintu sai 20.9.2008 ja löytyi vielä 27.9.2017. Aikaa meni 9 vuotta ja 7 päivää.