sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kevään 18 tapahtumat

Ylläksen seudun kuukkelimäärät pysyivät totutulla vakaalla tasolla myös kevään 2018 seurannan mukaan. Kesängin Keitaalla oli parhaana päivänä 2.4.2018 luettavissa 16 kuukkelia. Eri päivien yksilöt ynnäten niitä löytyi 20.
Ylläksen Tunturijärvellä ruokaa kärkkyi 4.4.2018 yhteensä 12 kuukkelia, eri päivinä tavattuja oli kaikkiaan 15.
Kahvikeitaalla oli nyt hiljaisempaa, 7.4.2018 kuitenkin 7 lintua.

Vanhin löytyi!

Uusi vilkas paikka syntyi Kittilän Kaukosen Paloselkään. Siellä kävi maaliskuun aikana peräti 15 eri kuukkelia. Näiden joukossa tuli kevään paras havainto. Kaikkien aikojen ensimmäisen kuukkelin merkitsin tällä vaimon syntymäkodin pihalla 28.1.2006.  Tapasin linnun vielä vuosina 2009-2010 kuusi eri kertaa, sitten se hävisi. Nyt lintu löytyi ruokailemasta 1 km päässä rengastuspaikalta yli 12 vuoden kuluttua ensitapaamisesta!  Värirenkaan NL2 olin lisännyt sille 7.3.2009.

Matkat edelleen vaatimattomia 

Alkuvuoden 2018 pitkämatkalaisin kuukkeli oli A-733775 (VF2). Tämän vuonna 2011 syntyneen koiraslinnun rengastin Ylläsjärvellä Palovaarassa 6.11.2011. Nyt 12.4.2018 se tuli syömään Kesängin Keitaalle Äkäslompoloon. Matkaa rengastuspaikalta kertyi 7 km pohjoiseen.

Vanhimmat top 10

Kaikki listalle mahtuvat ovat vähintään 10kv (kalenterivuosia) lintuja. Eli ovat eläneet vähintään 10 eri vuotena. Nyt alkaa näyttää siltä, että mahdollisesti kuukkelin viralliset Suomen ikäennätykset paukkuvat rikki lähivuosina.

1.  B-131951 (NL2). Koiraskuukkeli +13kv Kittilän Kaukosen Paloselässä. Rengastettu 28.1.2006 ja luettu kilometrin päässä viimeksi 15.3.2018.  Aikaa kului  12 v 1 kk 18 pv. 

2.  B-132304 (V07). Koiraskuukkeli +13kv Kesängin Keitaalla. Merkitty 14.9.2006 ja tavattu samalla paikalla 2.4.2018. Aikaa meni 11 v 6 kk 18 pv. 

3.  B-133034 (P73). Edellisen pari, 13kv naaras Kesängin Keitaalla. Rengastus 24.3.2007 ja viimeisin luku 2.4.2018.  Aika 11 v 9 pv. 

4.  A-692157 (V05).  Varkaankurusta 2 km koilliseen siirtynyt naaras 12kv.  Rengastus 10.9.2007 ja tavattu Kesängin Keitaalla vielä 12.4.2018. Aika kulunut 10 v 7 kk 2 pv. 

5.  A-699474 (Z91).  Koiras +11kv Äkäslompolossa Tunturintiellä.  Merkitty 27.9.2008 ja luettu 15.4.2018. Aika 9 v 6 kk 18 pv.  Ilmeisesti sen yhtä vanha puoliso (Z92) kulki mukana, mutta rengas jäi lukematta. 

6.  A-699476 (Z93).  Koiras 11kv Äkäslompolon Röhkömukassa.  Sai renkaat 27.9.2008 ja viimeisin kontrolli on 21.3.2018.  Aika 9 v 5 kk 24 pv. 

7.  A-699499 (NF6). Naaras 11kv Muonion Äkäsmyllyllä. Rengastus 1.11.2008 ja tavattu samassa paikassa 5.4.2018.  Aikaa kulunut 9 v 5 kk 4 pv. 

8.  A-718365 (F0M).  Koiras 10kv Ylläksen Kahvikeitaalla. Merkattu 26.9.2009 ja rengas luettu viimeksi 7.4.2018.  Aikaa vieri 8 v 6 kk 28 pv. 

9.  A-718327 (A93).  Naaras +10kv Ylläksen Tunturijärvellä.  Rengastus 20.9.2009 ja tavattu 18.3.2018.  Aika 8 v 5 kk 28 pv. 

10. A-718384 (NS5). Hyvä ensikontrolli 8.4.2018 sitten rengastuksen 17.10.2009. Aikaa kului 8 v 5 kk 22 pv. Koiraskuukkeli +10kv oli siirtynyt Kittilän Jauhojärven kylän länsipuolelta itään Jauhomännikköön  5 km päähän.

                      ..................................
    


"JOPE" sukeltaa makkaraan

 Kuvan "Jope" asustaa Muonion Äkäsmyllyllä. Rengastin sen 5.10.2017 ja kuva on otettu 5.4.2018. Koiraslintu, ikä on tuntematon.  Nimensä muuten lausutaan: jiinollapee.




Muonio Äkäsmylly 5.4.2018. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti